D4: Euroopan puolustusrahasto

PRES etäyhteys (60 min). Paikka AT115B

Euroopan Puolustusrahasto (EDF) on Euroopan Komission hallinnoima, yhteensä kahdeksan miljardin euron rahoitusinstrumentti vuosille 2021-2027. Rahastosta voi hakea tukea tutkimus- & kehityshankkeisiin vuosittaisten työohjelmien otsikoiden mukaan. Tutkimushankkeet ovat 100% rahoitettuja ja niihin voivat osallistua yritysten ja tutkimuslaitosten muodostamat konsortiot joissa on vähintään kolme eri toimijaa kolmesta eri EU-maasta. Esityksessä käydään läpi rahaston toiminnan perusperiaatteet, vuoden 2022 työohjelman otsikoita, tulevien vuosien hakuja ohjaava monivuotinen näkymä, ja vuoden 2021 rahoitettuja hankkeita joissa on mukana suomalaisia toimijoita. Esityksen pitää Euroopan puolustusrahaston erityisasiantuntija Paavo Heiskanen Business Finlandista.